Remonttihistoriikki – Einon pirtti, osa 1

Sitä sanotaan, että nälkä kasvaa syödessä. Mutta entäpä remontti, väheneekö se tehdessä? Oli vastaus mikä hyvänsä, niin tällä tilalla remontointi ei ainakaan tulisi loppumaan yli 15 vuoteen. Tuotapa tuskin osasi kukaan ennustaa, että uusia ideoita ja projekteja tulisi syntymään heti kun edellinen työmaa oli valmistunut.

Einon pirtin remontti alkaa

Kesän 2004 jälkeen päärakennuksen remontoiminen alkoi. Puolentoista vuoden projekti toteutettiin vuoden aikojen puitteissa. Kesät rempattiin ulkona ja talvet sisällä. Työhön käytettiin myös tehokkaasti kaikki vapaa-aika, joka maatilan töiden jälkeen jäi. Päivät venähtivät pitkälle iltaan remontin myötä. Vaikka päärakennus oli jäänyt heitteille ajan saatossa ja oli erittäin huonossa kunnossa, niin oli siinä myös paljon pelastamisen arvoista.

Ensimmäinen syksy ja talvi

Remontin alkaessa välikatto oli jo melkein siinä tilanteessa, että se olisi voinut tippua minä hetkenä hyvänsä. Yläkerrassa sai varoa askeliaan, sillä paikoitellen pystyit vilkuilemaan lankkujen välistä suoraan alakertaan. Rakennus ei olisi jaksanut kannatella itseään enää kauaa ja remontti oli saatava vauhtiin nopealla aikataululla.

Ennen remontin alkua rakennusta oli tyhjättävä rajusti, että hommat voitiin aloittaa. Tiloja tyhjättiin siinä järjestyksessä mikä olisi rakentamisen kannalta järkevää. Ensimmäisenä syksynä sekä talvena revittiin seinistä pois vanhoja pinkopahveja, korjattiin välikattoa ja purettiin pirtin vanha leivinuuni. Uuni muurattiin uudelleen ja jouluna 2005 siinä jo paistettiin joulukinkku. Kinkun paistaminen rakennuspölyn laskeutuessa toi jouluun omanlaista tunnelmaa.

Välikatto
Pirtin leivinuuni
Purkutöitä

Kevät ja kesä

Kevättalvella alettiin valmistautumaan tulevaan kesään. Päärakennuksen ympärille pystytettiin rakennustelineet, jotta kattoremontti voitaisiin aloittaa mahdollisimman pian kelien salliessa. Huhtikuussa 2005 huopakattoon puhkaistiin reikä ja katon purkaminen alkoi. Aluskate valmistui noin kuukaudessa ja peltikaton asennus aloitettiin jo ennen Juhannusta. Samalla kun peltimiehet työstivät kattoa, niin muut purkivat ulkovuorta. Ulkovuori ja kaikki ikkunat uusittiin sekä samalla eristystä lisättiin tuulensuojalevyillä. Saman kesän aikana myös ensimmäisen hakekeskuksen rakentaminen alkoi ja se saatiin päätökseen ennen talven tuloa.

Kesä alkoi pikkuhiljaa taittumaan syksyksi ja valmistautuminen talvea varten aloitettiin. Remonttia oli jo paljon takana päin, mutta edessä oli vielä paljon tehtävää.